Nykyiset parikymppiset elävät osittain hyvin erilaista elämää, kuin esimerkiksi 1970-luvulla syntyneet ollessaan parikymppisiä. Tämän päivän parikymppiset ovat lähteneet koulupolulle aikoinaan kännykät taskussaan, ja netti on muuttanut koko maailmaa ja maailmankäsitystä. Toisaalta myös tämän nuoret aikuiset rakentavat omaa identiteettiään elämäntyylivalinnoillaan.
Identiteetin muodostaminen elämäntyylivalinnoilla
Elämäntyylivalinnat ovat nuorille aikuisille välineitä, joilla he voivat tutkia, kokeilla ja lopulta määritellä omaa identiteettiään. Esimerkiksi vaatteet, musiikkimaku, ruokavalio ja vapaa-ajan vietto heijastavat henkilökohtaisia arvoja ja estetiikkaa. Näiden valintojen kautta nuoret aikuiset voivat ilmaista kuuluvuuttaan tiettyihin yhteisöihin tai erottautua joukosta.
Oma elämäntyyli ei ole pelkästään ulkoisten valintojen summa; se on myös tapa kommunikoida maailmankatsomusta, elämänfilosofiaa ja asennetta elämään. Tässä mielessä nuoren aikuisen elämäntyylivalinnoilla on suuri rooli hänen tulevaisuuden kannalta.
Kestävä, tietoinen ja digitaalinen elämäntapa
Kestävän kehityksen merkityksen kasvaessa moni nuori aikuinen omaksuu ekologisesti kestäviä elämäntapoja. Tämä näkyy esimerkiksi suosimalla paikallista ja luomuruokaa, kiinnostumalla kiertotaloudesta ja välttämällä kertakäyttökulttuuria. He haluavat vaikuttaa positiivisesti ympäristöön ja kannattavat yrityksiä, jotka noudattavat eettisiä ja ekologisia periaatteita.
Sosiaalisen median ja teknologian rooli on myös keskeinen nykynuorten elämässä. Se tarjoaa alustoja itseilmaisuun, yhteisöllisyyteen ja uuden oppimiseen, ja nykyiset nuoret aikuiset käsittävät sosiaalisen median hyvin eri tavalla kuin esimerkiksi nykyiset keski-ikäiset. Digitaaliset alustat mahdollistavat myös globaalien trendien seuraamisen ja niistä inspiroitumisen reaaliajassa. Tämän seurauksena nuoret aikuiset voivat adoptoida ja yhdistellä globaaleja vaikutteita luoden uniikkeja ja henkilökohtaisia elämänkatsomuksia.
Aktiivinen ja hyvinvointikeskeinen elämäntapa
Hyvinvointi ja terveys ovat nousseet keskiöön monien nuorten aikuisten elämässä. Tämä näkyy kasvavassa kiinnostuksessa liikuntaa, meditaatiota, tasapainoista ruokavaliota ja mielen hyvinvointia kohtaan. Self help -kijrat myyvät kuin häkä, kun moni nuori aikuinen pyrkii löytämään tasapainon työn, opiskelun ja henkilökohtaisen elämän välillä, ja näkee hyvinvoinnin avainasemassa tässä pyrkimyksessä.
Tämän päivän nuoret aikuiset etsivät uusia tapoja integroida hyvinvointikäytäntöjä arkeensa, kuten mindfulness-harjoituksia ja digitaalisia hyvinvointisovelluksia, joita putkahtaa markkinoille kuukausittain. Toisaalta monet tutkimukset osoittavat myös, että nuorten aikuisten kunto on huomattavasti heikompi kuin aiemmilla sukupolvilla. Tämä nähdään vuosittain esimerkiksi armeijan saapumiserän kanssa. Kaikenlainen hyötyliikunta onkin vähentynyt ja nuorten kesken on paljon eroavaisuuksia kunnon ja hyvinvoinnin osalta.
Tupakka vaihtunut nikotiinipusseihin
Yksi näkyvä ero esimerkiksi 1970-syntyneiden ja 1990–2000-luvulla syntyneiden välillä on tupakoinnin vähentyminen. Tupakointi on saatu vähentymään esimerkiksi runsaan valistuksen ansiosta. Tupakointia on esimerkiksi Suomessa vähentänyt myös Velo nikotiinipussit suosio.
Monet nuoret aikuiset käyttävät nykyisin nikotiinipusseja ja monet ovat myös päässeet eroon tupakanpoltosta pussien ansiosta. Nikotiinipussit tarjoavat savuttoman vaihtoehdon nikotiinin saantiin, mikä on houkutellut erityisesti myös terveystietoisia nuoria. Pussien käyttäminen on myös huomaamattomampaa ja helpompaa monissa tilanteissa. Tämäkin muutos heijastaa laajempaa asennemuutosta terveyteen ja hyvinvointiin liittyen, mikä on iso osa elämäntyyliä oli kyse sitten nuorista aikuisista tai vanhemmista.